STEVE

Monet pitävät ja itsekin ainakin aikaisemmin pidin internetissä touhuamista
aika lailla kakaroiden puuhana. Puhumattakaan siitä, että onnistuu saamaan
ystäviä verkon kautta. No, minulle kävi juuri näin.

Oisikohan ollut vuosi -97, jolloin aloittelin nettisurffauksen alkeita,
kolusin jotain kirjeenvaihtopalstaa. En muista mikä tai missä se oli, mutta kiinnitin
huomioni ilmoitukseen, jossa luki suunnilleen näin (suomeksi käännettynä):
"Täällä Walesilainen keski-ikäinen perheenisä hakee kirjeenvaihtokaveria
Suomesta. Olen hyvin kiinnostunut Suomesta ja suomalaisista. Olisiko joku,
joka haluaisi kirjoitella kanssani?"

Tämän ilmoituksen jotenkin sympaattinen ja nöyrä sävy sai minut kirjoittamaan
tuolle Englannin-ihmeelle ja siitä alkoi todella tiivis email-kirjeenvaihto, joka jatkuu
edelleen hyvin aktiivisena. Kirjoittelemme 3-4 kertaa viikossa ja aiheet ovat normaalisti
hyvin tavallisia, jokapäiväisiä asioita. Sellaisia, joista puhutaan tutun kanssa kadulla
tai puhelimessa. Nykyisten laajakaistojen tultua olemme siirtyneet toki web-kameroiden
käyttäjiksi ja sepä vasta onkin mukava tapa kommunikoida; näet toisen ja homma
ei maksa juuri mitään verrattuna normaaliin ulkomaan puheluun...
Eräänlaisen huipentuman tämä kirjeystävyys koki lokakuussa 2001, kun
tuo mystinen, linjan toisessa päässä keyboardiaan naputtava mies lensi vieraaksemme
viikon ajaksi.

Vaikka olimme kirjoitelleet jo kaksi ja puoli vuotta, vaatii silti mielestäni
aikamoista rohkeutta matkustaa vieraaseen maahan kyläilemään turvanaan
vain oma vaistonsa siitä, että vastassa on "kunnon" ihmisiä......Tämä onkin
vakuuttanut minut siitä, että tällaisella emailailullakin voi toisen oppia
tuntemaan jollain lailla.

Steve on silloin tällöin lähetellyt kuviakin perheestään kotona ja lomilla;
kuvaksi valitsinkin tämmöisen vähän erikoisemman. Kuten tiedämme,
ritari- ja hoviperinne on UK:ssa vähän erilaista kuin meilläpäin, siksipä
he asujuhlassakin näkevät vaivaa pukujensa kanssa.
En muista, missä linnassa tämä kuva on otettu, mutta ylpeänä esittelen:
ANN & STEVE JONES !



herra ja rouva Steve Jones juhlatamineissa.........

Steve on ammatiltaan keittiömestari ja olen hänelle joitakin suomalaisia
perinnereseptejäkin Englanniksi kääntänyt. En ole vielä uskaltanut kysyä
minkälaisen vastaanoton Karjalanpaisti Brittipubissa saa.......Stevelle
ainakin finskiruoka tuntui hyvin maittavan.
Hänen vaimonsa työskentelee sairaanhoitajana. He asuvat Angleseyn saarella
Llanfair'in kylässä, siis Walesinkielisellä alueella. Kylän nimi on Wales'iksi
lausuttuna maailman toiseksi pisin:
LLANFAIRPWLLGWYNGYLLGOGERYCHWYRNDROBWLLLLANTYSILIOGOGOGOCH.
Mitäs sanotte ! Uudessa-Seelannissa on kuulemma vielä pitempiniminen paikka,
mutta tämän Walesilaiskylän rautatieasema tällä pitkällä nimellä hallitsee
asianomaista sektoria Guinness'in ennätysten kirjassa..

Jonesin perheessä on kolme tytärtä: Lyndsey, Kirstin ja Samantha,
eikä unohtaa saa ihan pikkuisen sekarotuista Corrie'ta, melkein New Foundlanderia.
Se kävelyttää Steveä jatkuvasti, satoi tai paistoi..........

Anglesey'n saari sijaitsee, sanoisinko keski-Wales'issa, siellä on myös Holyhead,
paikka, josta lautat kulkevat Irlantiin. Steven kertoman mukaan näillä lautoilla tehdään
hyvin samantapaisia risteilyjä kuin meidän Ruotsinlaivoillamme; booze & party...

....siispä koitti päivä, jolloin menisin noutamaan Helsinki-Vantaan lentokentältä
miestä, jonka taustoista tiesin vain emailien perusteella....se oli sunnuntai, 21.10.
Koska matka on pitkänlainen, ajelin paikalle ajoissa ja katselin monitoreista
saapuvia koneita ja kävin lisäämässä parkkiautomaattiin kahdenkympin maksuja
ihan taukoamatta; KAUHEAT PARKKIHINNAT lentokentällä......
Lontoon kone laskeutui, mietin, että vielä ehtisi karata.....käytävää lähestyy
matkalaukkuineen vaatimattoman oloinen, juuri kuvia vastaava Steve Jones.
Kun hieman myöhemmin juttelimme tästä kohtaamisesta, myönsi Stevekin,
että hänellä oli "varasuunnitelma": Jos kentällä vastassa olisi vähänkin liian
kummallinen tyyppi, olisi hän mennyt Helsinkiin, asunut hotellissa sen viikon
ja viettänyt kaupunkiloman.......

Kemiamme toimivat alusta lähtien ja aiemmin pelkäämäni hiljainen,
lähes sanaton ajomatka tänne Auraan ei toteutunut lainkaan, vaan tarinaa
riitti.....tässä muuten vieraskielisen kirjeenvaihdon yksi loistava puoli:
pystyt kehittämään kielitaitoasi verrattoman laadukkaasti!

Koska aikaa oli vähän, olin laatinut suunnitelman, jossa Steve tapaisi
parhaat ystäväni ja SAUNOISI joka päivä. Sauna on paikka, jossa
tämä herra ei ollut koskaan käynyt.


Matti ja Steve

Tämä turnee alkoi heti samana päivänä loistavan, hyvän ystäväni Matti Muurisen
vieraana. Mattihan pitää ravintolaa täällä Aurassa, joten
sieltä ekskursiomme meidän suomalaisten kummalliseen elämään alkoi......no, tässä vaiheessa
jäin ensin hieman yksin, sillä kun kaksi keittiömestaria kohtaa, ei muusikoille juuri
puheenvuoroja jaella......Steve sai Matilta kattavan esittelyn ravintola Haarikan
toiminnasta ja varsinkin keittiöstä.

Matti lämmitti mahtavan pihasaunansa ja siellä me sitten saunottiin ja syötiin
suomalaista makkaraa ja juotiin suomalaista olutta ja Koskenkorvaa.
Muurisen uima-allas oli jo lähes jäässä, mutta hataran muistikuvani mukaan
ainakin isäntä kävi jopa uimassa....mutta, mutta, kukapa oli viimeisenä
heittämässä löylyä, herra Steve Jones ! Steve piti saunasta niin paljon, että
tuli viimeisenä pois ja tämä toistui myös seuraavina päivinä......

....nimittäin seuraavana päivänä saunoimme Hämeessä, Malin Mikan hienossa
saunassa Tammelassa, Lunkaan kylässä. Lunkaalle menimme lähinnä tietenkin
siksi, että harvan tosiystäväjoukkoni lipunkantaja Timo Tervo asuu siellä..
Timo oli lämmittänyt kesäkeittiönsä ihan meitä varten ja jos tuo kesäkatos
ei ihan huoneenlämpöinen ollutkaan, suoritti loppulämmityksen jälleen.....mikäs muu
kuin Timon tervetuliaispommiksi plöröämä lämmin Kossu.

Tuona yönä, kävellessämme Malilta Tervomaalle, sattui vielä harvinainen juttu:
talven ensimmäiset, mahtavat revontulet värittivät taivaan ja siinä olikin Stevellä
ihmettelemistä. Olisi se varmaan ollut hauska näky ulkopuoliselle tarkkailijallekin,
kun seisoimme keskiyöllä pellolla taivasta tuijottaen, mutta olivatpahan komeat
nuo Steven kunniaksi loistaneet taivaan urut. Luulen, että meistä jokainen tunsi
noilla hetkillä tämän todellisen pienuutemme.......

Kun pientä ystäväpiiriäni tutkitaan, ei voi unohtaa jo lapsuudesta asti
tuntemaani Kaislan Tonya, joka myös asuu Aurassa. Häneen ja firmaansa
kävimme myös pikaisesti tutustumassa. Sinä iltana saunoimme kuitenkin
sitten Takalan saunassa, josta viimeisenä ulos tuli, kukahan se oli.....
no Stevepä tietenkin !

 

Kun tuollainen ulkomaan elävä vieraaksi tulee, niin sitä huolehtii hirveästi,
kuinka kaikki menee, miltä ruoka maistuu, nukkuukohan se nyt hyvin
tuossa meidän vierashuoneen sohvalla.......Tämä herra Jones sopeutui
hänelle ihan varmasti tosi eksoottiseen ympäristöön loistavasti. Hän teki pitkiä
aamukävelyjä, kun me muut vielä nukuimme, hän leikki lastemme kanssa
sujuvasti, vaikka yhteistä kieltä ei ollut; tosi empaattinen ja ihana ihminen.
Steve on ahkera korttien ja postipakettienkin lähettelijä. Muksuille hän lähettelee
milloin mitäkin: karkkia, pieniä leluja...........

Kun kirjeenvaihtomme alkoi, oli Englanninkielen taitoni lähes nollassa.
Joskus kivikaudella oli soittokavereinani parikin brittiä ja tuttava-muusikko-
piirissä yksi amerikkalainenkin, joiden kanssa vehdatessa kielitaito karttui
ja pysyi urillaan, mutta sitten muutamassa vuodessa paljon pääsi unohtumaan.
Steve on tuonut kielikylpyä elämääni tosi paljon ja tämä onkin yksi seikka,
minkä vuoksi tämmöistä kirjeenvaihtoa tulisi jokaisen suosia. Ilmaista
kielioppia ja hienoja ystäviä......

Tässäpä oli siis pienimuotoinen kuvaus ystävästäni Stevestä.
Anglesey'stä ja Llanfair'ista löytyy juttuja myös webissä.
Nyt toivon vain, ettei Steve halua minun kääntävän koko tätä tarinaa
Englanniksi hänen luettavakseen. Kysyin nääs häneltä kuitenkin ensin
luvan, ennenkuin aloin hänestä tänne kirjoittelemaan......



MATKAKERTOMUS osa 1 (2.4.2004)

Hyvissä ajoin talvella 02-03 Matti kysyi, josko kiinnostaisi lähteä hänen mukanaan
Irlantiin elokuussa -03. YEEE, olin tietenkin kovasti otettu tällaisesta kutsusta ja
ilmoittauduin oitis mukaan. Tässähän meillä olisi oivallinen tilaisuus piipahtaa
myös Britannian puolella tapaamaan kaveriamme Steven Jones'ia.

Torstaina 14. elokuuta hyppäsimme koneeseen Turussa, vaihdoimme vähän isompaan
Helsingissä ja kolmisen tuntia Finnair pistelee Dubliniin. Olimme varautuneet vaihtelevaan
säähän, joka siellä yleensä vallitsee, mutta nyt oli täysi helle Vihreän Saaren yllä.

Seurueeseemme kuului myös joukko ravintoloitsijoita ja Olvin ihmisiä. Tästä johtuen
(luulen ainakin niin) yhteinen kemia ja sävel oli viritetty heti valmiiksi oikealle taajuudelle;
hauskaa oli ensi sekunnista lähtien...ja sepä jäi näin jälkikäteenkin ajatellen reissun
loistavaksi yleisilmeeksi. Olvin puolesta ja muutenkin maapallon ristiinrastiin kiertäneenä
matkamme "johtaja" itseoikeutetusti oli herra Raimo Rajaorko, joka Dublin'in sykkeen ja hässäkän
hyvin tuntevana paimenteli joukkuettamme, milloin kimpassa liikuimme.

Ulos ja baariin kävi tietenkin heti tiemme, kun olimme pikaisesti majoittuneet ydinkeskustassa
hotelliimme. Matti diggaa viskistä ja oluesta, minä paremminkin vain oluesta, joten siinä
mielessä olimme ns. paratiisissa. Paikallisia viski- ja olutmerkkejä on pilvin pimein...
Parhaat oluet ensimmäisenä päivänä nautimme kuitenkin eräässä pienessä panimossa,
jonka pieni henkilökunta meille tehdastaan esitteli. Olut oli tummaa ja täyteläistä,
mallasta täpösen täynnä, kertakaikkiaan herkullista.....

Suunnitelmaamme kuului lähteä seuraavana aamuna laivalla yli Irlanninmeren Holyhead'iin,
Angleseyn saaren läntisimpään kärkeen. Varasin taksin aamukuudeksi, joten otin huomioon
aikaisen herätyksen ja painuin pehkuihin jo iltakymmeneltä. Matti jäi vielä muun ryhmän
kanssa hotellimme baariin. En kuullut Matin yöllistä entreetä huoneeseemme, mutta kun
heräsin jostain syystä kello 2:n maissa, nukkui Matti lattiamatolla sängyn ja ikkunan välissä.
No, huoneemme ainoa vuode oli iso parisänky....tuntuu se kyllä vähän kummalta nukkua
miehen kanssa samassa sängyssä ja näin Mattikin asian varmaan näki, kun hän nukkumaan
paneutui....No, nousin ylös, kuiskasin hiljaa: "Matti, otetaanko huikka"? Muurinen
pomppasi pystyyn, avasimme viskipullon ja otimme pienet. Mutta sitten varsinaisesti
alkoi tapahtua: Matti paineli kylpyhuoneeseen ja laittoi suihkun päälle. Mietin ensin,
että onpa kumma aika ruveta peseytymään. Sitten hän ajoi parran ja laittoi dödöt kainaloon,
tallusti pois kylpyhuoneesta pieni lattialla väärinpäin ollut imukupein varustettu matto
jalkapohjiinsa tarttuneena, melkein siihen kompastuen ja alkoi pukemaan..hehh...
Silloin vasta tajusin, että Matti luuli jo aamun koittavan ja taksin odottavan.....
kyllähän sitten naurettiin ja otettiinpa vielä toinenkin huikka....Tämä hauska episodi on
jäänyt elämään muistoissamme ja siihen usein palaamme ja koetamme tuon
tilanteen ja siihen liittyvän huumorin välittää edelleen niille, jotka vielä jaksavat
juttujamme kuunnella....No, kun Matti sai kumimaton irti jaloistaan,
menimme vielä pariksi tunniksi takaisin nukkumaan.

No, aamu koitti ja eikun taksiin.
Satama-alueelle päästyämme oli vastassa pikkubussi, joka vei meidät
terminaaliin. Matka oli varmasti vain noin 100 metriä, joten ihmettelimme
moista kyyditystä. Terminaali oli kolkon ja lohduttoman oloinen verrattuna
vaikkapa Turun vastaavaan, josta paatit Ruotsiin lähtevät.

Laiva oli katamaraanityyppinen, samansorttinen kuin Helsingistä Tallinnaan
liikennöivät viinakaupat. Matka Holyhead'iin ei kestänyt kuin vajaat kolme tuntia.
Steve oli meitä autollaan vastassa ja turnee Snowdonian alueella alkoi.
En ollutkaan ymmärtänyt kuinka vuoristoista tuo alue on. Vihreitä, melko korkeita
lampaiden asuttamia vuoria loputtomiin. Pari tuntia ajeltuamme Steve vei meidät
kotiinsa Llanfair'iin ja keittiömestari kun on, laittoi hän meille kevyen lounaan.

Menaibridgen vierellä. Tätä siltaa käyttäen tehdään Britanniassa
eniten itsemurhia (siis tällä sillaltahyppäämis-tekniikalla).

 

Suomesta viemisiksi veimme tietenkin Koskenkorvaa ja ruisleipää, mutta
Steven mielestä paras lahja varmaankin oli Suomi-verkkarit, jotka hän heti
puki päälleen. Steven vaimolle Ann'ille veimme Kalevala-korun.

Hannu, Steve Suomiverkkareissaan ja Matti

Ja sitten eikun pubikierrokselle..........niin, ja tietenkin fish&ships-aterialle.
Tuosta mainiosta sapuskasta meillä suomalaisilla on mitä kummallisimpia
ajatuksia ja käsityksiä, mutta kertakaikkiaan mainiolta maistui tuo anglo-ihmisten
perusruoka muutaman oluen jälkeen valtameren rannalla nautittuna.

Pubissa Holyhead'issä.

Walesin reissumme päätti rattoisa junamatka Bangor'ista Holyhead'iin.
Junassa ei saanut polttaa, mutta yllätykseksemme ihmiset ottivat vapaasti
eväspulloistaan miestä väkevämpää huikkaa...niinhän mekin sitten teimme...hehhehh...

.....jatkuu...........


 


 

Tässä (kuvaa ihan vähän editoitu) kokoonpano, jolla soitimme monta vuotta ja
tähän ryhmään sijoittuvat parhaat ja hauskimmat muistot keikkavuosilta.
Timo Tervomaa ja Kari Hillo soittavat vielä yhdessä, minä lipsuin yrityksineni
ns. päiväduunarien puolelle. Kaverit vielä asuvat sen verran kaukana, että aika
harvoin nähdään....Kari muutti pääkaupunkiseudulta takaisin kotikonnuilleen
Kotkaan ja Timo asuu Tammelassa. No, Timon kanssa sentään kesäaikaan
pelaillaan golfia aina, kun yhteen satutaan. Ohjelmistomme leimautui selkeästi
60-, 70-, ja 80-lukujen rock- ja pophitteihin. Minä sovitin osan materiaalista,
mutta kun tultiin CCR- ja BEATLES-kamaan, on Kari Hillo kyllä yliveto arraaja.
Hän osaa nuo biisit millimetrin tarkkuudella, varsinkin kitara- ja laulustemmasektorin.
Näin jälkikäteen olen usein ihmetellyt, miten vähällä kritiikillä minä pääsin sovituksineni,
kun Kari osaa ne ihan oikeasti ! Olisipa hauskaa nähdä Kari kisaamassa Esa Niemisen
kanssa Bumtsi-Bumissa teemana The Beatles..Voisipa olla tasainen skaba, mutta jos
teemaksi valittaisiin CCR, laittaisin kyllä lanttini likoon Karin puolesta!

Bändit joutuvat aika usein raatamaan tosi pitkiä keikkoja, niin mekin. Mutta kun ohjelmistomme
oli pikkuisen erilainen, saimme myös paljon sellaisia iisejä vetoja esim. isoissa pubeissa,
missä usein oli tosi hyvä tunnelma ja yleisö. Ja kun paikalle sattui Eagles- ja Beatles-
faneja, osasivat he arvostaa vaivalla rakentamiamme laulustemmoja....voi voi,
oli se kyllä useimmiten pirun hauskaa ! Ehkä aika kultaa muistot; unohtuneet on
rengasrikot kovalla pakkasella...tai kun peräkärryn aisa katkesi ihan alkutaipaleella
matkalla Sotkamoon...tai kun kuski nukahti jäisellä tiellä jossain Oulun tienoilla ja
letka jymähti kärry edellä syvään lumihankeen....hehh...tai kun Göteborgista palatessamme
kohti Tukholmaa kauheessa kiireessä laivalle ehtiäksemme ei kukaan enää jaksanut
ajaa...ajoimme silti ja ehdimme laivaan...On se ihmeellistä, miten näin jälkeenpäin
kaikki tuo kaaos on muistoissa muuttunut kumman romanttiseksi ja kivaksi seikkailuksi.

T.Tervo Roll 69

design by Hannu

                                                                                                           TÄSTÄ TAKAISIN YLÖS


 

Etusivu

Äänistudio

Soitonopetus

Yhteystiedot

Yhteistyökumppanit ja muut linkit

2011 omat höpinät

2010 omat höpinät

2009 omat höpinät

2008 omat höpinät